Kun lähdimme

Kun se pieni kissa ei saa valkeana aamuna unenhuurteisia silmiänsä auki. Kun ei tiedä saiko suukon ainoastaan siinä upottavassa ja untuvaisessa unessa, joka kiskoo edelleen paidanliepeistä ja nilkoista hahtuvillaan jonnekin kauas. Kun ei enää tunnustelematta tiedä, missä kulkee unen ja valveen välinen verho. Silloin on väsynyt. Väsynyt tarinasta, joka kerrottiin, ja johon ei unen takaa kuultu loppuratkaisua.

Tarinan päähenkilöä ei koskaan kerrottu. Niitä olimme me kaikki -tietämättämme. Katsoimme kahdentoista kellon putoavan, kahdentoista tunnin häviävän pois. Kaikki se putosi rakeina maahan, sokeriksi toisten kielen päälle. Heitimme hiuksistamme ja ranteistamme meitä alaspäin vetäneet painot seuraaville, jotka eivät halua tietää, mitä makeana söivät.

Tarina jatkuu: Viha muuttuu ikäväksi ja kävellyt askeleet kuvitelluiksi. Kun koskaan ei palaa, ei tiedä ikinä missään olleensakaan. Kurottaa mennyttä kohti ja katsoo sitä silmiin. Valo punoo säikeineen katseiden välille kuvan pienestä kissasta, joka aloittaa sitomaan hiustensa sekaan painoja, makupaloiksi naamioituina. Valo katoaa, ja se pieni kissa viskaisee viimeiset muistonsa menneisyyden kasvoille.

Tarinan loppu kietoutuu satiiniin ja tyllihelmoihin: Sillä aikaa kun me katsomme, kun sokeri on kosteana kovettunut kipon pohjalle ja sihisevät liekit nuolevat puita mustiksi, seuraavien askelet piirtävät pyöreitä kuvioita lattialle. Teidänkin vuoronne tulee, mutta me nautimme nyt vapaudestamme etuoikeutettuina ja kuolemanväsyneinä.

Marilyn

Kissa

Kaikki me HaLuttavat ;3

Söpöö

Lainatakki

Musiikkia...

...ja ruusuja!