Kuka tässä enää väittää, että kahden taivaan välissä voi pitää jalkansa tukevasti maassa?
Marssimme Stade de Francelle VIP-sisäänkäynnistä: "Bonjour Monsieur, bonjour Madam!". Meitä tervehtii mustaan pukuun solahtanut herrasmies ja liihottelemme vaivihkaa samettiselta matolta kohti omaa sisäänkäyntiämme.
Basso rytmittää sydäntä. Kuin kukkanen, odotus kasvaa masunpohjassa ja Reissukissa tuntee sen pyrkivän hymynä ulos. Kisulla on mukana hyvää, ellei parasta seuraa ja käsillä kihelmöivä unelma.
Aivan kuin aurinko olisi päättänyt heittää vielä tunnelmavalokeilan stadionin raoista katsomon ylle.
Kuin ei muutenkin olisi ollut aika hienoa istua siellä Pariisin stadionilla odottaen niitä ensimmäisiä värähteleviä rummuniskuja, jotka nostattaisivat niskavillat ja kylmät väreet.
• Paris, 15 juin •
Intro
01 Welcome To My World (mikä upea aloitus, mun pariisibiisi)
02 Angel (järisyttävän hienosti koottu)
03 Walking In My Shoes (muistoja lapsuudesta)
04 Precious (kaunista melankoliaa ja juuri tällä keikalla aivan mahtavat melodiat)
05 Black Celebration (kylmät väreet)
06 Policy Of Truth (huutoa)
07 Should Be Higher (mahtavuutta)
08 Barrel Of A Gun (insideupeus)
09 Higher Love (aaaa, kylmät väreet)
10 Judas (If you want my love.. Do something for it)
11 Heaven (melkein itku tuli, muistot..)
12 Soothe My Soul (repivän upee)
13 A Pain That I'm Used To (hieno remixveto)
14 A Question Of Time (mun biisi)
15 Secret To The End (keskityin liikaa siihen, miten kertsissä lauletaan)
16 Enjoy The Silence (koko stadion lauloi ja tanssi kuin viimeistä päivää)
17 Personal Jesus (huuto peitti Gahanin laulun ajoittain)
18 Goodbye (surullista hienoutta)
Encore:
19 Home (muistot..)
20 Halo (kiehtova taustagrafiikka vei huomion)
21 Just Can't Get Enough (äänet käheinä jo)
22 I Feel You (oh, so rock)
23 Never Let Me Down Again (tää pitää nähdä, jotta tajuaa, ihan käsittämätön lopetus maailman upeimmalle keikalle)
Ihmismassa huusi ja eli musiikin mukana. Stadion liikehti kuin koralli. Siinä musiikin huumassa ei edes huomannut, ettei ääni enää kantanut eikä jalat jaksaneet hyppiä.
Hieman haikeaahan se on, kun aika menee ohi asioista, joita on niin kauan odottanut.
(Ihan uteliaisuuttani tarkistin paljonko tuo kuuluisa Stade de France vetää väkeä: 81 338!! Vertailun vuoksi Hartwall-areenan kapasiteetti: max 15 000)
Päivän hauskin (heti VIP-feikkaamisen jälkeen) oli juna jonka etuvaunujen ovet pingottuivat ihmisten selkien paineesta. Talsimme viimeisen vaunun ovelle ja tyhjä vaunu aukesi meille nappia painamalla. Valitsimme leveästi vain paikkamme. Muut tulivat perässä: "bien joué!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ajatuksia, mielipiteitä ja kahvinpuruja kiitos!