Ketuttavat musteläiskät..

Syksy:

Vuodenaika, josta voi tykätä tai sitten sitä inhoaa. Se ei ole neutraali. Minä tykkään syksystä: sen väreistä, kylmistäkin. Tykkään pakkasaamuista ja talven odotuksesta. Tykkään pimeästä. Se suojaa ja rauhoittaa. Pakkasella pitää aamulla tehdä ratkaisu pyöränsatulan suhteen. Istuako ja kestääkö se läiskä takapuolessa, vai raaputtaako kuura pois. Kuulin jonkun muunkin miettineen asiaa. Mutta kuinka laiska ihminen ei raaputtaisi pois. Minäpä. Syksyllä on paljon menoa ja meininkiä kun ihmisillä tuntuu olevan ihan vuoden paras draivi päällä. Kyllä minullakin on, mutta se suuntautuu vähän eri tavalla. Olen nauttinut kaikenlaisesta seurasta ja seurattomuudesta tässä. Joo kyllä minusta myös Hämeenkadun appro oli tosi kiva, vaikka nyt mietin kuumeisesti, kuinka ensi vuonna jekutan samalla tavalla.

Syksyllä Punniakin on kiva ulkoiluttaa, sillä on tuommoinen kiva takki ja sen juoksu rapisee pienen eläimen tavoin lehdissä. Se on kuin supersankari. Supersankareista puheenollen, tunnen itseni aika supersankarikai kun syksyn ensimmäinen pelkäämäni tentti on takanapäin. En vielä tiedä tulosta, jos se onkin vaikka negatiivinen. Sitten voin todeta että on aika kerrata uudelleen mitokondrion dysfunktiot ja muut sellaiset, joiden lukemiseen on tässä uhrattu yksi syyspäivä jos toinenkin. Kyllä se pienesti harmittaa että oma pää on niin hatara ja pettää kriittisessä kohdassa joka kerta kun yrittää olla nokkela. Kuitenkin on syksy, se on kivaa.

Syksyllä on myös kiva leipoa, koska kaikki vihannekset ja hedelmät ilmestyvät kauppaan ja jokainen meistä suorastaan kylpee yltäkylläisyydessä. Leipominen on myös siitä kivaa, että siitä tulee tuoksuja, lisäksi usein kuuntelen syksyisin siinä leipoessa surullista musiikkia tai iloistakin joskus.. Riippuen vähän siitä, millä mielellä leivon. Mutta siten leipomisesta saa aika monin aistein havaittavan mukavaa. Etenkin syksyisin nautin siitä tosissaan ja tykkään kylpeä siinä melankoliassa jonka kanelin tuoksu, illan pimeys ja musiikki aiheuttavat.

Syksy on myös kivaa aikaa lenkkeillä. Tänään kirmasin kisavitosen Kaupin metsissä. Siellä oli yksi jäätynyt lätäkkö ja monta semmoista märkää. Lätäköillä on sellainen erikoinen taipumus olla juuri sen verran syviä, ettet osaa arvioida katsomalla. Aina kun kuvittelet hyppääväsi huoletta, saappaan varsi on liian lyhyt. Mutta kun varaudut suoranaiseen tsunamiin ja vedenpaisumukseen, pettymys on aika suuri. Lätäköistä puheenollen, kun piirtelin tässä kettua.. Sille tapahtui lätäkköilmiö juuri siinä kohtaa, kun olin melkein tyytyväinen. Viisiminuuttinen inspiraatiopuuskani päättyi musteläikkään. Olisi se minusta voinut pudota esimerkiksi tuohon takille tai muuten vain sivuun. Mutta Murphyn laki määrää minun elämääni, joten nyt ketuttaa.