Keväästä on liian kauan aikaa. Muistan melkein vieläkin sen tunteen kun viimeinen tentti oli takana ja pyöräilin kotiin auringonpaisteessa ja hiekkapölyssä. Kevät oli täynnä puuhastelua: kun kerrostalossa ei oo mahdollisuutta tehdä itelleen kaunista pihaa, tein kauniin parvekkeen. Olin aika ylpeä tähtisilmistäni. Kevät on Suomen kaikkein kaunein vuodenaika. Se on toiveikas.
Sain kesäkaverin. Sillä matkaan joka aamu 6:30 töihin satoi tai paistoi. Matkaa kertyy mutta mittari näyttää vain 350 km.
Kesäviikonloput ovat olleet aivan täynnä. Ihmettelen mitä lomailua tämä muka on, kun viikot olen töissä ja jokainen viikonloppu elokuun loppuun saakka on buukattu täyteen. On kuitenkin tullut tehtyä kaikkea mahdollista! Käytiin Heikin ja Tapsan kaa suomenlinnassakin. Se oli varsin hauska reissu, sai taas vaihteeks nauraa itsensä lähes hengiltä.
Sitten käytiin Helvetinjärvellä. Siellä oli helvetin märkää. Ja vesiputous sekä kaakkureita. Henkeäsalpaavan kaunis luonto jaksaa aina ihastuttaa. Seuraava etappi ois sitten Karhunkierros, jooko? Koska mulle ei riittänyt kaatosade, mulasin vielä toisen jalkani puroon, joka piti ylittää puunrunkoa pitkin. Sen tapauksen näki jo 20 sekuntia aikaisemmin, mutta mitään ei ollut tehtävissä, kun on tarpeeksi tyhmä ylittäjä.
Eräänä viikonloppuna mentiin junalla Poriin ja poljettiin Yyteriin. En olisi uskonut, että Suomesta löytyy sellaisia hiekkarantoja! Merikin oli lämpimämpi kuin Roine. Hiekkadyynin takana ei edes tuullut. Muistona retkestä jäi joka kamerankoloon hiekkaa ja kaksi ryytynyttä mutta iloista pyöräilijää.
Viime viikonloppuna meidän rakas Sini vaihtoi sukunimeään juhlallisin menoin. Oli niin hempeää ja söpöä, että melkein halkesin! Jatkoin fiilistelyä suunnittelemalla omia häitäni. Heikki ei lämmennyt mun ajatukselle, että olisi hevosvaunut ja kaksi valkoista ja isoa kylmäveristä vetämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ajatuksia, mielipiteitä ja kahvinpuruja kiitos!